Taataan turvallinen Suomi

Poliisi, pelastustoimi, oikeuslaitos ja armeija ovat valtion toiminnan sydän. Valtion ydintehtävä on suojella sen omia kansalaisia niin sisäisiä kuin ulkoisia uhkia vastaan.

Poliisin toimintamenot olivat vuoden 2018 valtion talousarviossa noin 750 miljoonaa euroa. Iso summa, mutta silti alle 1,5 prosenttia valtion vuotuisista menoista. Esimerkiksi YLE:n toimintaan käytetään vuosittain lähes 500 miljoonaa euroa, siis noin 2/3 poliisin toimintamenoihin suhteutettuna: ei voida siis puhua pöhöttyneestä poliisilaitoksesta.

Poliisin toimintakykyä on kasvatettava nykyisestä. On toki tärkeää lisätä myös poliisien määrää nykyisestä (n. 7200), mutta tämän lisäksi poliisin toimintakykyä voidaan parantaa lisäämällä siviilihenkilöstön määrää. Tämä voidaan toteuttaa noin 50 miljoonan euron lisäpanostuksella, mikä on löydettävissä valtion budjetista, jos tahtoa on.

Poliisin tulisi kuulua arkisena asiana suomalaiseen yhteiskuntaan ja näkyä nykyistä enemmän kansalaisille. Jokaisella suomalaisella tulisi olla erityisen matala kynnys tavoittaa poliisi, eikä sen pitäisi edellyttää varmuutta tai epäilyä siitä, että joku on tekemässä tai tehnyt rikoksia. Tähän on Suomessa osin havahduttukin: Itä-Suomen poliisilaitoksella oli erityinen lähipoliisikokeilu ja myös lähiöiden poliisitoimintaan ollaan heräämässä. Olennaista on, että poliisilla säilyy aina suora tuntuma toiminta-alueeseensa ja sen ongelmiin.

Valtion ja kuntien taloudessa ongelmallista on, että niin sanottu perustoiminta ei ole juurikaan arvossaan. Siksi perustoiminnot rapautuvat meillä liian usein. Hyvä esimerkki on tarve lääkärihelikoptereille, jota myös Kaakkois-Suomeen ollaan perustamassa sosiaali- ja terveysministeriön sekä eduskunnan oikeusasiamiehen tahdon vuoksi. Toki pidän kopteria sinänsä tervetulleena, mutta vastaavalla rahalla voitaisiin parantaa huomattavasti esimerkiksi ensihoitoa tai perustaa useampi maalla liikkuva lääkäriyksikkö. Samaan aikaan ensihoito on tiukoilla, kun päivystävien ambulanssien määrää on esimerkiksi Etelä-Savossa vähennetty.

Suomen turvallisuuden kannalta on erityisen vahingollista, että maahanmuuton ongelmista ei voida käydä rehellistä avointa keskustelua. Hallitsematon maahanmuutto, josta seuraa slummiutumista, syrjäytymistä sekä järjestäytynyttä rikollisuutta, on pidemmän päälle kestämätön rasite yhteiskunnalle. On selvää, että Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Heidän osuutensa esimerkiksi pääkaupunkiseudun bussinkuljettajista tai siivoojista on jo erittäin suuri. Suomi ei enää pyörisi suomalaissyntyisten voimin. Siltikään kaikki maahanmuutto ei ole hyvästä.

Olennaista on ymmärtää, että Suomeen tulee maahanmuuttajia monenlaisella taustalla EU:n ulkopuolelta. Suluissa heidän määränsä vuonna 2017.
A: opiskelemaan tulevat (n. 5500 henkilöä)
B: avo- tai avioliiton vuoksi tulevat tai heidän lapset (n. 3000 henkilöä)
C: töihin tulevat (n. 8500 henkilöä)
D: humanitaarisin perustein tulevat turvapaikanhakijat ja näiden perheenyhdistämiset (5000 henkilöä)
E: jo pakolaisstatuksen saaneet YK:n kiintiöpakolaiset (750 henkilöä vuodessa)
(F: Suomessa syntyvät C-E -ryhmien jälkeläiset)

Julkisessa keskustelussa nämä kaikki ryhmät sekoitetaan. Tämä hankaloittaa aiheesta käytävää keskustelua. Oma maahanmuuttolinjani on kuitenkin selkeä. Ensinnäkin ryhmissä A-B Suomeen tulevien osalta edellytykset kotoutumiseen ovat erinomaiset. Heidän osaltaan olennaista on varmistaa se, että he saavat riittävän kotimaisen kielen taidon ja sopeutuvat muutenkin sujuvasti yhteiskuntaan. Sama tulee ulottaa ryhmään F, eli Suomessa syntyviin maahanmuuttajien lapsiin. Heidän kasvuaan tulee tukea. Rasismia en hyväksy. Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia.

Työn perässä Suomeen tulevilta (ryhmä C) edellytän jatkossakin tarveharkintaa. Tässä asiassa esimerkiksi SAK:lla on kestävä linja, jota pitäisi jatkaa myös tulevaisuudessa. Työlupaprosessien kesto on kuitenkin venynyt viime vuosina kestämättömän pitkiksi. Keskimäärin se on viime aikoina vienyt lähes puoli vuotta.

Kun työntekijä saa työluvan Suomeen, niin tavoitteena tulee olla, että hän halutessaan viihtyisi Suomessa ja kotoutuisi tänne. Näistä henkilöistä tulee erityisesti pitää kiinni sekä antaa hyvä kieli- ja kulttuurikoulutus.

Turvapaikkajärjestelmä (ryhmä D) nykymuodossaan on kestämätön ja EU:n on yhdessä löydettävä siihen ratkaisu. Lähtökohtana tulee olla, että nykymuotoinen turvapaikkajärjestelmä suljettaisiin koskemaan vain naapurimaiden kansalaisia: toisin sanoen ainoat turvapaikanhakijat, joita Suomeen suoraan tulisi päästää, olisivat venäläisiä (EU/ETA-kansalaisille ei käytännössä myönnetä turvapaikkoja).

Kaukaisempien maiden osalta turvapaikkaprosessit tulee sen sijaan hoitaa lähellä lähtömaata. Salakuljettajat ovat hukuttaneet jo liian monta ihmistä Välimereen, eikä tämä lopu ellei salakuljettajille maksamisesta tehdä hyödytöntä.

Toisin sanoen ainoa laillinen tie saada turvapaikka tulisi olla kansainväliset tai EU:n yhteiset pakolaisleirit ja -toimistot, joita perustettaisiin sellaisiin konfliktialueiden viereisiin maihin, joissa tällaista toimintaa voi turvallisesti harjoittaa. Näiltä leireiltä turvapaikkaa oikeasti tarvitsevat ohjattaisiin EU-maihin näiden omien tarpeiden sekä hakijoiden toivomusten mukaisesti, eli käytännössä siirryttäisiin kiintiöpakolaisten turvapaikkaa vastaavaan menettelyyn. Heidän osaltaanhan turvapaikan tarve on jo tutkittu YK:n pakolaisjärjestön toimesta, ja he ovat saaneet pakolaisstatuksen. Siksi myös kiintiöpakolaisten määrää voidaan hallitusti nostaa, jos turvapaikanhakijoiden määrät saadaan vastaavasti laskemaan.